Pesupäivä

Tänään oli Taavilla taas pesupäivä. Kylläpä tulikin komea mies! Turkki alkaa selvästikin vaihtumaan ja vauhdilla. Kampasin Taavia noin 45 min ennen pesua ja pesun jälkeen huomattiin, että takkuja oli taas ilmestynyt, vaikka kuinka yritettiin olla hankaamatta turkkia. Karvaa lähtee melkein vetämällä ja kampaan tulee tosi paljon irtokarvaa kun sitä turkissa käyttää. Onneksi meillä oli silloin muutama viikko sitten se iso takkuepisodi niin nyt ei tunnu nuo “pikkutakut” niin kovin pahoilta. Kun on selvittänyt monta päivää vanupalloa niin nämä takut tuntuvat aukeavan huomattavasti helpommin: kampaa tarvitsee vain käyttää turkissa niin takut aukeavat ja karvaa lähtee. Takut ovat myös erilaisia sillä nämä takut todellakin avautuvat siten, että niistä lähtee irti karvatuppoja. Kurapukutakut olivat silloin sellaisia, että ne karvat olivat suureksi osaksi vielä kiinni ihossa ja sitä myöten takkujen avaaminen oli huomattavasti v-mäisempää.

Kokeiltiin Taaville pesun jälkeen myös “miesten kampausta” eli laitettiin kaksi ponnaria. Jos vaikka karvat alkaisi mennä jakaukselle myös tuosta päälaelta niin ei näyttäisi enää niin pieneltä pojalta.

Sain otettua Taavista ihan itse kuvan, johon olen erittäin tyytyväinen! Tähän asti kuvia otettaessa on tarvinnut apuria ottamaan kuvaa kun on itse asetellut koiraa kuvaan. Nyt sain otettua itse kuvan ja omasta mielestä vielä varsin hyvän sellaisen: koira seisoo suht oikeassa asennossa (takajalat tosin turhan edessä, harjoittelemme vielä..) ja katsoo kameraan niin, että nassukin näkyy :) PIenestä voi tulla hyvä mieli!

Taavi 8kk pesun jälkeen :)

 

Jätä kommentti


Mainokset